Minä olen

Ajattelin nyt, kun kerran en ole hirveästi itsestäni mittään ihmeempiä puhu niin voisin vähän esitellä itseäni ja hevostaustaani.

Eli olen siis 21-vuotias tyttö kaarinasta ja tällä hetkellä opiskelen Ypäjän hevosopistolla ratsuhevosen peruskouluttamiseen suuntautuneena. Ypäjää ennen opiskelin Salon Ammattiopistolla Puuartesartesaaniksi.

Hevosten kanssa olen ollut melkeen koko ikäni, välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Äidillä on ollut ylläpitohevonen kun olin ihan pieni ja pääsin sillä sitten kävelemään liian iso kypärä päässä.

Settisten kanssa tuli oltua aika paljon siinä 4-6 vuotiaana, jonka jälkeen hepat unohtui hetkeksi, kunnes isosiskoni otti ylläpitoon lämminveriori Lennyn. Siskon mukana pääsin aina milloin minnekkin talleille ja välillä sain ratsastaa Lennyä. Lennyn jälkeen tuli puoliveriruuna Inno (innocente B NLD) ja Rianne poni.

12- vuotiaana aloitin Kotimäen ratsastuskoulussa vakituiset ratsastustunnit. Tiputtua tuli melkeen joka toinen kerta, mutta hauskaa se silti oli.

Vuonna 2007 ostettiin meidän ensimmäin oma hevonen, ex-ravuri Finn Fighter eli Eetu. Mitään hyvää ei ole siitä hevosesta jäänyt mieleen, koska Eetu oli oikeasti ilkeä luonteeltaan ja ainoastaan yhden ihmisen hevonen, eikä mikään perhehevonen saatikka lasten ratsu. Vähintään joka toinen ratsastus kerta muksahdin alas selästä. Pelkäsin silloin Eetua aika paljon, että melkein lopetin koko hevosharrastuksen tyysti. 2008 myimme Eetu takaisin vanhalle omistajalle, missä hänet myös lopetettiin parin vuoden päästä.

Santran Virkku eli Vappu tuli meille pari kuukautta Eetun myymisen jälkeen. Vappu oli lihava kuin mikä. Vappu ei ikinä pelännyt mitään ja oli maailman paras opetushevonen ihan kaikessa. Vapun kanssa kävin elämän ensimmäiset estevalmennuksen, estekisat ja koulukisat. Yleensä kisat päättyi huonolla menestyksellä (varsinkin koulu...), mutta kyllä me muutama rusetti saatiin. Vapun kanssa pystyi maastossa mennemään kiitolaukkaa ilman satulaa, eikä ikinä tarvinnut pelätä että se tempasis alas selästä. Kentällä kyllä tuli loppu ajasta tiputtua jokusen kerran. Ja jokaisen kerran jälkeen Vappu pysähtyi, kääntyi ympäri ja tuijottaa sua sen näköisenä, että mitä sä siellä maassa nyhtäät? Maailman sympaattisin eläin, jota on suuri ikivä, kun 2014 Vappu kuoli laidunonnettomuudessa.

Ja nyt eletään tätä aikaa Peikon kanssa, jonka kanssa toivonmukaan pääsen valmentautumaan ja kilpailemaan korkeammalla tasolla. 

On se kyllä niin totta kun sanotaan, että hevoseton elämä, huoleton elämä. Mutta en eläisi päivääkää ilman näitä rakkaita kauramoottoreita <3

Vuosi vierähtäny....

Ohhoh! Vähän on jäänyt bloggaaminen taas puoli tiehen.... Kaikkea on kerennyt tapahtua vuoden aikana. Peikkokin on jo 4-vuotias ja päästiin myös laatuarvosteluiden finaaliin, vaikkakin oltiin melkein viimeisiä huonojen estepisteiden vuoksi.

Talliakin vaihdettiin vuoden alussa maneesitalliin. Meillä on tosi hyvä talliporukka ja maneesista on ehdottomasti hyötyä, jotta voitaisiin treenata kunnolla koko vuoden ympäri. Vuoden alussa alkoi Maija Heikkinen ratsuttamaan Peikkoa ja kyllä tulosta on tullut huikeasti! Peikko osaa jo pohkeenväistön ja takaosakäännöksen alkeita.

Peikko oli myös Ypäjällä reilun viikon ajan, jotta saisin sen kanssa käydä hiittiksellä, hyppäämässä, maastossa, kokeilemassa maastoesteitä ja kaikkea muuta mukavaa mitä täältä löytyykään. Oli varmasti kyllä maailman parhain viikko pitkästä aikaa ja toivoisin, että Peikko tulisi uudestaan Ypäjälle käymään.

Kouluakin on jäljellä enää vain pari kuukautta. Koulun loputtua toivoisin jatkavani KROIlle, eli vuoden mittaiselle ratsastuksenohjaaja linjalle.

Laitan vähän kuvia alku vuodesta ja missä vaiheessa nyt ollaan.

Toivottavasti tsemppaisin ja kirjottaisin aktiivisemmin tätäkin blogia :)

Ennen 

Nyt

Fixer Upper

Jaahas! Taas oli tallilla actionia, kun Peikko pestiin toisen kerran, eikä mennyt ihan niinku strömsössä. Hän ei tykännyt yhtään mistää. Ei pään, mahan alusen ja hännän pesusta eikä huuhtelusta. Kaiken muun hän kesti jotenkin kutenkin. Hän veti oikein kauniin lehmänpotkun ja melkeen hajoitti pesupaikan. Onneksi ei tarvitse häntä enää pestä kun vasta keväällä.

Peikko rokotettiin torstaina, joten otettiin iisisti ( vaikka ainahan me otetaan...). Lauantaina Äiti meni ensimmäistä kertaa Peikon selkään ( aikasempia kertoja ei lasketa ). Peikko oli rento ja vähän laiskan pulskea. Ravata hän ei suostunut apujen kanssa, vaan hänen vierestä piti lähteä juoksemaan jotta hän nostaisi ravin. Kaikki meni lopulta ihan hyvin.

Peikko pääsi myös vihdoinkin tarhaamaan kahden muun kanssa, mikä ei ollut aikaisemmin mahdollista, koska Peikolta löytyi matoja. Peikko pääsi tarhaamaan vanhemman suokki ruunan ja ison poni tamman kanssa. Peikko onneksi alistui nopeasti, eikä syntynyt minkään sortin komplikaatioita. 

Päästiin myös kokeilemaan maastossa menemistä selästä käsin. Seuranamme oli mukana tallin vanhin ruuna, Poju, joka on yleensä maastovarma. Äiti talutti aluksi, mutta päästi irti kun aloimme ravaamaan. Peikko kulki nätisti Pojun perässä, vaikka mentiin vähän siksakkia, mutta Peikko ei missään vaiheessa yrittänyt mennä Pojun ohi. 

Peikko ei tietääksemme ole koskaan ollut metsässä ratsastajan kanssa ja sen kyllä huomasi. Ei poika parka meinannut pysyä pystyssä, vaan kompasteli melkeen joka ikiseen juureen. 

Olen niin ylpeä pojasta, joka on rohkea kuin mikä! Ensi kerralla kun päästään maastoon, niin ehkä kokeillaan laukan nostamista.

Ja nyt ollaan taas opistolla ja talliviikko alkamassa. Harmittaa, kun viikonloput kuluvat niin nopeasti, että tuntuu kuin ei olisi kerennyt tekemään mitään. No, onneksi ensi kerralla saan olla pitkän viikonlopun kotona.

© Emma-Kaisa

 

Look Through My Eyes

Pitkä viikonloppu oli ja meni! Vähän meni turhan nopeasti, mutta ainakin sai tehtyä kaikenlaista mukavaa pikku Peikko pojan kanssa.

Heti ensimmäisenä päivänä sovittiin että kokeltaisiin pyytää ravia esimmäistä kertaa. Ensin vähä pomppimista ja sitten selkään. Oli vähän jännänä kun ei selässä ole ollut ketään melkeen kahteen viikkoon, mutta rentoutui nopeasti. Äiti talutti hetken, mutta huomattiin että Peikko otti liikaa painetta Äitistä, joten päätettiin mennä ilman talutusta ja heti poika rentoutui ja lompsi etiäppäin.

Käytettiin ekana liinaa ihan varmuuden vuoksi. Kokeilin ihan varovasti kylkiä, joka ei saanut mitään reaktiota aikaan, joten vähän maiskutusta, "Ravia!" ja enemmän pohkeita. Ehkä kävely tempo vaihtui, mutta ei muuta. Äiti vähän jeesas ja jo poika päätti, että hitto! Mennään sitten! 

Ravi oli tosi rauhallista ja poika oli ihan kontrollissa. Välillä tuli väsy ja sitten äiti sano vähä kovemman sanan (Peikon mielestä...) ja se oli menoa sitten! Ei hän kauan kyllä jaksanut kaahottaa ja rauhottui ehkä vähän liikaakin.

Koska liinassa onnistui niin hyvin päätettiin irrottaa poika narusta ja kokeilla ilman menemistä. Ei oikein poika halunnut liikkua, vaan lyllersi ympäriinsä. No, loppupeleissä sain kuin sainkin hänet ravaamaan, vaikkakin Peikko sanoi sopimuksen irti eikä suostunut enää liikkumaan eteenpäin.... kerta ravia vielä jotenkin kutenki ja sitten lopeteltiin.

Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan super! Koko viikonloppu sitten harjoiteltiin paljon ratsastusta yms. Perjantaina kävi siskon kaveri näyttämässä juttuja koulutusta varten. En kyllä itse jaksaisi pomppi pojan selkään ilman satulaa... Kaikki näytti toimivilta jutuilta joita voisi myös ite tehä.

Viikonloppuna muuten käytiin kävelyillä (taluttaen). Postilaatikot on huisin kammottavia kapistuksia, niin kuin moni muukin asia. Saa itekkin ihan kunnolla liikuntaa kun käy poikkelin kanssa talsimassa, kun hän ei oikeen osaa mennä maastossa sellaista vaihdetta kuin lyllerrys. 

Oli kyllä mahti viikonloppu, jonka kruunasi isänpäivän hyvät ruuat. Maanantaina tulin takaisin Ypäjälle ja ensi viikolla olisi tämän vuoden viimeinen talliviikko wuhuuuuu!! (vaikka ei ne mitään kamalia olekkaan)