Eli olen siis 21-vuotias tyttö kaarinasta ja tällä hetkellä opiskelen Ypäjän hevosopistolla ratsuhevosen peruskouluttamiseen suuntautuneena. Ypäjää ennen opiskelin Salon Ammattiopistolla Puuartesartesaaniksi.
Hevosten kanssa olen ollut melkeen koko ikäni, välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Äidillä on ollut ylläpitohevonen kun olin ihan pieni ja pääsin sillä sitten kävelemään liian iso kypärä päässä.
Settisten kanssa tuli oltua aika paljon siinä 4-6 vuotiaana, jonka jälkeen hepat unohtui hetkeksi, kunnes isosiskoni otti ylläpitoon lämminveriori Lennyn. Siskon mukana pääsin aina milloin minnekkin talleille ja välillä sain ratsastaa Lennyä. Lennyn jälkeen tuli puoliveriruuna Inno (innocente B NLD) ja Rianne poni.
12- vuotiaana aloitin Kotimäen ratsastuskoulussa vakituiset ratsastustunnit. Tiputtua tuli melkeen joka toinen kerta, mutta hauskaa se silti oli.
Vuonna 2007 ostettiin meidän ensimmäin oma hevonen, ex-ravuri Finn Fighter eli Eetu. Mitään hyvää ei ole siitä hevosesta jäänyt mieleen, koska Eetu oli oikeasti ilkeä luonteeltaan ja ainoastaan yhden ihmisen hevonen, eikä mikään perhehevonen saatikka lasten ratsu. Vähintään joka toinen ratsastus kerta muksahdin alas selästä. Pelkäsin silloin Eetua aika paljon, että melkein lopetin koko hevosharrastuksen tyysti. 2008 myimme Eetu takaisin vanhalle omistajalle, missä hänet myös lopetettiin parin vuoden päästä.
Santran Virkku eli Vappu tuli meille pari kuukautta Eetun myymisen jälkeen. Vappu oli lihava kuin mikä. Vappu ei ikinä pelännyt mitään ja oli maailman paras opetushevonen ihan kaikessa. Vapun kanssa kävin elämän ensimmäiset estevalmennuksen, estekisat ja koulukisat. Yleensä kisat päättyi huonolla menestyksellä (varsinkin koulu...), mutta kyllä me muutama rusetti saatiin. Vapun kanssa pystyi maastossa mennemään kiitolaukkaa ilman satulaa, eikä ikinä tarvinnut pelätä että se tempasis alas selästä. Kentällä kyllä tuli loppu ajasta tiputtua jokusen kerran. Ja jokaisen kerran jälkeen Vappu pysähtyi, kääntyi ympäri ja tuijottaa sua sen näköisenä, että mitä sä siellä maassa nyhtäät? Maailman sympaattisin eläin, jota on suuri ikivä, kun 2014 Vappu kuoli laidunonnettomuudessa.
Ja nyt eletään tätä aikaa Peikon kanssa, jonka kanssa toivonmukaan pääsen valmentautumaan ja kilpailemaan korkeammalla tasolla.
On se kyllä niin totta kun sanotaan, että hevoseton elämä, huoleton elämä. Mutta en eläisi päivääkää ilman näitä rakkaita kauramoottoreita <3
